nyt ystävät tulkaa
mun tarinaa kuulkaa
ajasta jolloin täällä riitti rautaa
vaan pahvit ikkunoissa
ukot viinan pauloissa
kertoo käy kylä kohti hautaa
mun lapset varttuvat
autiokaupungista tulevat
mä sieltä mistä saa kääpiösiikaa
jo tyttönä nuorna
kun äiti keksi kuolla
mainariveljellein leikin pikkupiikaa
suureen iskevät suoneen
kiinni pääsevät juoneen
täydet rautavaunut kaivosrataa paukkaa
sitten yksin tein
väsyy velisein
lailla isän uupuneen jo multaa haukkaa
talven pitkän odotin
ikkunasta katselin
ystävät auttoivat minkä voivat
en mennyt lukioon
menin avioon
mä ja mies niitä jotka lapioivat
ne vuodet vierivät
annit hyvät
ei nälkää, ei huolenhäivää
kolme lasta syntyi
kunnes kaikki tyrehtyi
töitä tarjolle enää puolipäivää
ja vähän myöhemmin niin
taas supistettiin
kuin köysi hiljaa kiertyisi kaulaan
outo naama kertomaan
vain viikko louhitaan
sitten pannaan kypärät naulaan
etelässä naristaan
me liikaa kustannetaan
ei malmiamme kannata kaivaa
vertaa vaan Kiirunaan
Brasiliasta puhumattakaan
puoli-ilmaiseksi harkkonsa laivaa
siis säppiin jo portit
ruostuu rauta ja lortit
ne alkaa kilpaa liottaa maksaa
itkuvirttä kieli tapaa
käsi vieroo rukinlapaa
yötä ja unta vain vartoa jaksaa
kuuntelee kauhukseen
kun mies puhuu itsekseen
toisillemme ei sanottu mitään
yksi torstai vain
jäin lapset kerallain
yksin kun hän häipyi itään
kesä menee menojaan
tunnen kylmän maan
kyläkauppaa suotta enää kysyy
mun lapsetkin karkaa
kohti satoisaa sarkaa
ei täällä mitään mikä pysyy
Uudenmaan Kuuro-Zake
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti